Tammikuu 2022 kuulumisia ja tietoa julkaisuista

Tervehdys!

Tammikuussa Nousulla tapahtui paljon. Nousun youtube kanava päivitettiin Pebe Beatin toimesta kuten myös Nousu Shop mistä voi käydä bongailemassa Nousun fani materiaalia. Tosin sivut tulevat näkemään lisää uudistuksia, koska Jalo-Apa on päivittänyt Nousun logon. Kaikki tarvitsee siis päivitellä uusiksi.

Monen monituista projektiakin lähti pyörimään ja julkaisuunkin saatiin oikein nätisti materiaalia:

Ladymafia – Yksinäinen:

Ladymafia aloitti vuoden hieman totuttu emotionaalisemmalla kappaleella nimeltään Yksinäinen. Kappale kertoo nimenomaan tuntemuksista tämän aiheen ympärillä. Kappaleen on tuottanut biitistä masteriin DJ Zuwando ja löytyy kaikista suoratoistopalveluista kuten vaikkapa spotifysta.

Jalo-Apa – Hoppari:

Jalo-Apa vei ajatuksensa juurille mistä hänen innostuksensa hip hop musiikkiin lähtikään. Rennolla otteella vedetty Hoppari kappale on menestynyt oikein mallikkaasti ja saanut kehuja. Kappaleen on tuottanut Jalo-Apa itse alusta loppuun eli biitti/miksaus/masterointi on taattua Inkovaha Studio tuotetta. Mukana kappaleella piipahtaa myös Nousun pomo Harlekiini. Kappaleen löydät kaikista suoratoistopalveluista kuten vaikkapa spotifysta

Ale Human – Tervetuloa Elämä EP:

Ale Human on tuore artisti jonka debyytti EPn Nousu sai ilon julkaista ja auttaa tuomaan kansan kuultavaksi. Tämä sielukas runoniekka toi lautaselle 4 erittäin omalaatuista biisiä. EPn on tuottanut Pebe Beat ja DJ Riverroad biitien puolesta. Miksaus ja masterointi puolella puolestaan on häärännyt Inkovaha Studio. Levyllä kuullaan myös kaunista naislaulua Maaritin toimesta ja räpikkäämpää menoa Jalo-Apan tuomana. EP löytyy kaikista suoratoistopalveluista kuten vaikkapa spotifysta

Just BerkelesBoom Mentals vol.1

Just Berkeles , tämä pitkän linjan boom bap musiikin tuottaja, julkaisi ensimmäistä kertaa instrumentaali kokoelman! Levyllä on 10 mukaansa tempaavaa boom bap biittiä joista 9 on ennen julkaisematonta materiaalia. Eli jos tarvitset hyvää boom bap menoa vaikkapa freestyle iltoja piristämään niin kannattaa käydä tarkistamassa tämä levy! Levy löytyy kaikista suoratoistopalveluista kuten vaikkapa spotifysta

MUUTA:

Pebe Beat lisäsi Nousu Shoppiin WHY FIT IN malliston. Tämän tuotteen kuvitukseen on lisätty tuttuja kasvoja niin Nousulta kuin myös Nousun läheisiltä yhteistyö henkilöiltä. Käy katsomassa mikä se tämmöinenkin on Nousu Shopista.

Sellaista tohinaa. Rattaat raksuttavat jatkuvasti Nousulla ja voin jo sanoa että Helmikuusta on näillä näkymin tulossa hyvin julkaisu rikas kuukausi.

Käykäähän tutkimassa mitä kaikkea on tullut pihalle ja lähettäkää ihmeessä viestiä meille vaikkapa facebookin kautta mitä mieltä olitte julkaisuista.

Kaikkea hyvää helmikuulle, peace out!

-Harlekiini, Nousu Recordsin omistaja

Vastaa